Intera irtautuu sijoituksestaan ympäristöpalveluyhtiö Deletessä

Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa toimiva, teollisuuden, rakentamisen ja kiinteistöjen ympäristöpalveluihin keskittynyt Delete Group Oy on siirtynyt pohjoismaisen pääomasijoittajan Axcelin ja toimivan johdon omistukseen. Kaupan yhteydessä Intera Fund I irtautui kokonaisuudessaan omistuksestaan Deletessä. Kauppa toteutettiin 30.8.2013.

Delete sai alkunsa vuonna 2010, kun Intera ja yrittäjät yhdistivät kaksi johtavaa suomalaista ympäristöpalveluyritystä, Toivonen Yhtiöt ja Tehoc Oy:n. Yhtiö on Interan omistusaikana kasvanut vahvasti sekä yritysostoin että orgaanisesti ja sen liikevaihto yltää tänä vuonna noin 100 miljoonaan euroon.

– Interan omistusaikana Deleteä on rakennettu määrätietoisesti johtavaksi ympäristöpalvelualan toimijaksi Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Interan sijoitus Deleteen on ollut onnistunut ja saavutimme yrittäjien kanssa asetetun kasvutavoitteemme alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin, minkä johdosta Interan oli luontevaa irtautua yhtiöstä. Uudessa omistuksessa yhtiöllä on erinomaiset edellytykset jatkaa kasvuaan, toteaa Intera Partnersin Janne Näränen.

– Delete on kasvanut kolmen viimeisen vuoden aikana voimakkaasti ja olemme laajentaneet sekä palveluvalikoimaamme, asiakaspohjaamme että toimipisteverkostoamme. Uuden omistajan kautta saamme lisäresursseja kasvuun pohjoismaisilla markkinoilla, kommentoi Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

Lisätietoja:
Janne Näränen, Intera Partners
Puh. +358 50 566 4869
janne.naranen@interapartners.fi

Delete lyhyesti
Delete Group (www.delete.fi) on teollisuuden ja rakentamisen ympäristöpalveluihin keskittynyt konserni. Delete palvelee eri teollisuudenaloja, kiinteistöjä sekä rakentamista ja tuottaa ympäristöpalveluita Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Deleten liiketoiminta-alueita ovat teollisuuden puhdistuspalvelut, kunnostuspalvelut, purkupalvelut sekä kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Deletessä työskentelee lähes 700 ympäristöpalveluiden ammattilaista ja yritys toimii 27 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa sekä Liettuassa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2012 oli noin 100 miljoonaa euroa.

Axcel lyhyesti
Axcel on vuonna 1994 Tanskassa perustettu pääomasijoittaja, joka sijoittaa keskisuuriin yrityksiin pohjoismaissa. Axcelin taustalla on laaja joukko tanskalaisia ja kansainvälisiä sijoittajia, jotka ovat sijoittaneet Axcelin neljään pääomasijoitusrahastoon yhteensä noin 10 miljardia Tanskan kruunua (noin 1,3 miljardia euroa). Tähän mennessä Axcel on sijoittanut 39 yhtiöön ja tehnyt näihin 50 merkittävää lisäyritysostoa. Axcelin sijoituskohteista 25 on myyty tai listattu pörssiin. Tällä hetkellä Axcel omistaa rahastojensa kautta enemmistön 14 yrityksestä ja merkittävän osuuden pörssilistatusta Pandorasta. Axcelin sijoituskohteiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli 17 miljardia kruunua (yli kaksi miljardia euroa) ja ne työllistävät 11 400 henkilöä.

Deletelle lisäresursseja tulevaan pohjoismaiseen kasvuun – tanskalaisesta Axcelista Deleten uusi pääomistaja

Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa toimiva, teollisuuden, rakentamisen ja kiinteistöjen ympäristöpalveluihin keskittynyt Delete vahvistaa asemiaan pohjoismaisilla markkinoilla uuden omistajan Axcel:n myötä. Pohjoismainen pääomasijoittaja Axcel on sopinut Deleten osake-enemmistön ostamisesta 10.7.2013 allekirjoitetulla kauppakirjalla.

Delete sai alkunsa vuonna 2010, kun Intera ja yrittäjät yhdistivät kaksi johtavaa suomalaista ympäristöpalveluyritystä, Toivonen Yhtiöt ja Tehocin. Yhtiö on Interan omistusaikana kasvanut vahvasti sekä yritysostoin että orgaanisesti ja sen liikevaihto yltää tänä vuonna noin 100 miljoonaan euroon.

– Delete on kasvanut kolmen viimeisen vuoden aikana voimakkaasti ja uuden omistajan kautta saamme lisäresursseja kasvuun pohjoismaisilla markkinoilla. Axcel on sitoutunut yhtiön pitkäjänteiseen kehittämiseen, jotta voimme vastata jatkossakin asiakkaidemme kasvaviin tarpeisiin, kommentoi Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

– Interan omistusaikana Deleteä on rakennettu määrätietoisesti johtavaksi ympäristöpalvelualan toimijaksi Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Uudessa omistuksessa yhtiöllä on erinomaiset edellytykset jatkaa kasvua pohjoismaisilla markkinoilla, toteaa Intera Partnersin Janne Näränen.

– Axcel on erittäin tyytyväinen päästessään tukemaan Deleten kasvua. Ympäristöpalvelut ovat jatkossa entistäkin tärkeämmässä roolissa niin teollisuudessa, rakentamisessa kuin esimerkiksi kuntasektorillakin, sanoo osakas Lars Österberg Axcel:stä.

Kaupan toteutuminen vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen odotetaan vahvistuvan kolmannen vuosineljänneksen aikana. Yritysjärjestelyn johdosta ei tapahdu henkilöstömuutoksia eikä sillä ole vaikutuksia asiakkuuksiin tai kumppanuuksiin.

Lisätietoja:
Janne Näränen, Intera Partners
Puh. +358 50 566 4869
janne.naranen@interapartners.fi

Delete lyhyesti
Delete Group (www.delete.fi) on teollisuuden ja rakentamisen ympäristöpalveluihin keskittynyt konserni. Delete palvelee eri teollisuudenaloja, kiinteistöjä sekä rakentamista ja tuottaa ympäristöpalveluita Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Deleten liiketoiminta-alueita ovat teollisuuden puhdistuspalvelut, kunnostuspalvelut, purkupalvelut sekä kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Deletessä työskentelee lähes 700 ympäristöpalveluiden ammattilaista ja yritys toimii 27 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa sekä Liettuassa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2012 oli noin 100 miljoonaa euroa.

Axcel lyhyesti
Axcel on vuonna 1994 Tanskassa perustettu pääomasijoittaja, joka sijoittaa keskisuuriin yrityksiin pohjoismaissa. Axcelin taustalla on laaja joukko tanskalaisia ja kansainvälisiä sijoittajia, jotka ovat sijoittaneet Axcelin neljään pääomasijoitusrahastoon yhteensä noin 10 miljardia Tanskan kruunua (noin 1,3 miljardia euroa). Tähän mennessä Axcel on sijoittanut 39 yhtiöön ja tehnyt näihin 50 merkittävää lisäyritysostoa. Axcelin sijoituskohteista 25 on myyty tai listattu pörssiin. Tällä hetkellä Axcel omistaa rahastojensa kautta enemmistön 14 yrityksestä ja merkittävän osuuden pörssilistatusta Pandorasta. Axcelin sijoituskohteiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli 17 miljardia kruunua (yli kaksi miljardia euroa) ja ne työllistävät 11 400 henkilöä.

Delete Group rekrytoi Ruotsin toiminnoilleen toimitusjohtajan ja talousjohtajan

Pohjoismaissa toimiva ympäristöpalveluyritys Delete Group Oy julkisti 3.1.2013 ruotsalaisen ABRAB Industri & Byggservice AB:n yrityskaupan. Nyt Delete vahvistaa lisää toimintojaan Ruotsissa rekrytoimalla Delete Sweden AB:n toimitusjohtajaksi Christer Gyllengahmin ja talousjohtajaksi Hans Nordlöfin.

Christer Gyllengahm aloittaa Delete Sweden AB:n toimitusjohtajana 15.1.2013. Hän on aiemmat kahdeksan vuotta toiminut Ruotsin johtavan ja nopeasti kasvavan kaivosalan yrityksen, Bergteametin toimitusjohtajana sekä tätä ennen Kuusakoski Recyclingin palveluksessa.

– Deleten kasvustrategiaa Ruotsissa päästään toteuttamaan tehokkaammin Christer Gyllengahmin ja Hans Nordlöfin avulla. Kasvu on heille tuttua ja saamme joukkoomme kaksi ympäristöalan rautaista ammattilaista lisää, arvioi Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

– Odotan kovasti, että pääsen aloittamaan uudessa tehtävässäni. Delete on mielenkiintoinen yritys, jolla on selkeä strategia kasvaa nopeasti Pohjois-Ruotsissa, entistäkin tärkeämmässä roolissa olevien ympäristöpalveluiden alalla. Tavattuani Deleten johdon ja tutustuttuani Deleten tulevaisuudensuunnitelmiin, tuntuu hienolta olla osa Deleten Pohjoismaista tiimiä, summaa Christer Gyllengahm.

Delete Sweden AB:n talousjohtajaksi on nimitetty Hans Nordlöf. Hans Nordlöf on toiminut Bergteametinin, Boliden Commercialin ja Kuusakoski Recyclingin talousjohtajana. Hän aloittaa tehtävässään keväällä 2013.

Lisätietoja:
Janne Näränen, partner, Intera Partners Oy, +358 50 566 4869, janne.naranen@interapartners.fi
Jussi Niemelä, toimitusjohtaja, Delete Group Oy, +358 400 462 696, jussi.niemela@delete.fi

Delete vahvistaa toimintojaan Ruotsissa – Abrab osaksi Delete-konsernia

Suomalainen ympäristöpalveluyritys Delete Group Oy vahvistaa jalansijaansa Ruotsissa ostamalla ABRAB Industri & Byggservice AB:n. Delete on Pohjoismaiden johtava yritys alallaan ja yrityskaupalla se luo pohjaa kasvulle erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

– Yhdistyminen Abrabin kanssa tukee Deleten strategiaa ja vahvistaa asemaamme Pohjois-Ruotsissa, kommentoi Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

– Abrab on hyvin johdettu yritys, joka palvelee asiakkaitaan erinomaisen ammattiosaamisen ja modernin kaluston turvin. Kauppa parantaa mahdollisuuksia maarajat ylittävään yhteistyöhön. Yhteistyön avulla pystymme vastaamaan paremmin asiakkaidemme kasvaviin tarpeisiin, Niemelä summaa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Abrabin omistajat Mikael Hedlund ja Peter Östlund ovat rakentaneet Abrabista tunnetun ja luotettavan toimijan Pohjois-Ruotsin markkinoilla. Molemmat jatkavat nykyisissä tehtävissään myös uudessa Deleten organisaatiossa.

– Delete on tehnyt vaikuttavan kasvun Suomessa. Uskon, että yhdistyminen Deleteen avaa mahdollisuuden kasvaa lisää Pohjois-Ruotsissa, sanoo Mikael Hedlund.

– Näemme myös suuren potentiaalin esimerkiksi asiantuntemuksen ja resurssien jakamisessa Deleten kanssa. Tämä mahdollistaa suuremman kapasiteetin ja kattavamman palvelutarjooman asiakkaillemme, lisää Peter Östlund.

Yrityskaupan ansiosta Deleten vuoden 2012 pro forma -liikevaihto kasvaa lähes 100 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä noin 650:een ympäristöalan ammattilaiseen.

Lisätietoja:
Janne Näränen, partner, Intera Partners Oy, +358 50 566 4869, janne.naranen@interapartners.fi
Jussi Niemelä, toimitusjohtaja, Delete Group Oy, +358 400 462 696, jussi.niemela@delete.fi

ABRAB Industri & Byggservice AB
ABRAB Industri & Byggservice AB (www.abrab.nu) tuottaa palveluja eri teollisuuden aloille ja rakennusalalle. Yhtiön toiminta-alue on Pohjois-Ruotsi ja pääkonttori sijaitsee Skellefteåssa. Abrab työllistää noin 60 alan ammattilaista ja sen liikevaihto oli vuonna 2012 noin 9,5 miljoonaa euroa.