Stella ostaa Esperiltä turvapuhelin- ja kotihoitopalvelut. Kotiin tuotettavien palveluiden edelläkävijä Stella laajentuu yhdistymisen myötä valtakunnalliseksi palveluntarjoajaksi.
– Tahtotilamme on alusta lähtien ollut aktiivisesti kehittää palveluitamme, laajentua valtakunnallisesti ja vahvistaa kotiin tuotettavien palveluiden osaamistamme. Siksi yhdistyminen on luonteva askel Stellalle, kertoo Stellan kaupallinen johtaja Mats Rönnback.
Aiemmin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella toimineen Stellan liiketoiminta-alue laajenee valtakunnalliseksi yhdistymisen myötä. Stellalta asiakas saa kotiinsa turvapuhelimen, kotilääkärin, kotisairaalahoitoa, kotihoivaa, kotifysioterapiaa, kodinhoitoa ja lastenhoitoa. Palveluiden tarjontaa tullaan lähivuosina laajentamaan kasvukeskuksiin.
– Suomalaiset haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään silloin, kun he saavat sinne tarvitsemansa laadukkaat palvelut ja tuen. Laaja palvelutarjontamme mahdollistaa tämän heille, Rönnback kertoo.
Yhdistymisen myötä Stella on Suomen suurin turvapuhelinpalveluiden toimittaja.
– Palvelemme tällä hetkellä noin 35.000 turvapuhelinasiakasta ympäri Suomea ja lisäksi meillä on noin 160 kunta-asiakkuutta, Stellan liiketoimintajohtaja Sini Juuti kertoo.
Turvapuhelin lisää kotona asuvan henkilön turvallisuudentunnetta ja vapautta asua ja liikkua omassa kodissaan. Perinteisen turvarannekkeen lisäksi tulee Stella nyt myös toimittamaan paikantavia rannekkeita, joissa on reaaliaikainen GPS-paikannus.
– Näemme suuren potentiaalin kehittyvän teknologian hyödyntämisessä asiakkaidemme hyväksi ja tulemme jatkamaan Esperin viitoittamaa tietä, Juuti toteaa.
Kaupassa Stellalle siirtyy myös merkittävää kotihoitopalveluiden osaamista, jota on kehitetty Esperillä vuosikymmeniä.
Esperi Care Oy tarjoaa jatkossa vanhuksille ja erityisryhmille monimuotoista asumista ja hoivaa.
– Etsimme jatkuvasti uusia toimivia tapoja järjestää esimerkiksi vanhusten asuminen heille mielekkäällä ja kunnille kustannustehokkaalla tavalla, toteaa Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni. Uskomme, että Esperi kotihoito- ja turvapuhelinpalvelu saa Stellasta hyvän uuden omistajan.
Stella saa kiitosta palvelutilanteen kiireettömyydestä.
Stellan ammattilaisten saumattomasta yhteistyöstä syntyy laadukasta palvelua. Stellalla uskotaan kiireettömään palvelutilanteeseen.
– Haluamme jatkossakin huolehtia siitä, että asiakkaan kohtaamiseen on aikaa, Juuti täydentää.
Lisätietoja:
Mats Rönnback, kaupallinen johtaja, Stella Kotipalvelut Oy, +358 50 466 6298, mats.ronnback@stella.fi
Tuomas Lang, hallituksen puheenjohtaja, osakas, Intera Partners, +358 40 545 1240, tuomas.lang@interapartners.fi
Stella on kotiin tuotettavien palveluiden markkinajohtaja, jolla on 15 vuoden vankka kokemus kodinhoidon- ja terveyspalveluiden uranuurtajana. Liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 500 henkilöä. Tämän kaupan toteutumisen yhteydessä Suomen Teollisuussijoitus Oy tulee mukaan Stellan merkittäväksi omistajaksi. Pääomasijoittaja Intera Partners Oy jatkaa Stellan pääomistajana. Esperi turvapuhelin- ja kotihoitopalvelut Oy:n nimi vaihtuu ja uusi nimi on Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy. Yhtiö toimii Stella Kotipalvelut Oy:n sisaryhtiönä ja yhtiöillä on yhtenäinen johto. www.stella.fi