Intera sijoittaa suomalaiseen ilmanvaihtoon, puhtaaseen sisäilmaan ja jäähdytykseen erikoistuneeseen Cerviin. Järjestelyn myötä Intera ja Cervi rakentavat entistä vahvemmin ilmanvaihtoalan ja jäähdytyksen kotimaista erikoisosaajaa ja Cervi ottaa merkittävän askeleen kohti kunnianhimoisia kasvutavoitteita.
Cervi on vuonna 2014 perustettu yritys, joka toimii pääkaupunkiseudulla ja muissa Suomen isoimmissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Cervin palvelut kattavat kaikki ilmanvaihdon huoltamiseen, korjaamiseen ja saneeraamiseen tarvittavat työt. Lisäksi Cervi huoltaa, korjaa ja valvoo myös kylmä- ja jäähdytyslaitteet. Yhtiön liikevaihto on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin yli 50 prosenttia vuodessa. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli noin 16 miljoonaa euroa.
– Olemme erittäin iloisia, että olemme osa Cervin tulevaa tarinaa. Tehtävämme on varmistaa, että Cervi saa kasvuunsa tarvitsemansa tuen. Cervi on Suomessa ainutlaatuinen yritys, jonka vahva fokus nimenomaan sisäilman laatuun, ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen on kantanut hedelmää. Yrityksessä on valtavasti kasvupotentiaalia, Interan osakas Janne Näränen kommentoi.
Kasvussaan Cervi nojaa vahvasti ilmanvaihtoalan ja jäähdytyksen erityisasiantuntijan rooliin ja sitä halutaan kasvattaa jatkossa entisestään. Cervin kasvusuunnitelmana on edetä jatkuvasti kohti kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Olosuhdetekniikka rakentuu ilmanvaihdon, jäähdytyksen ja lämmön talteenoton kehittämisestä ja keskeisessä roolissa on älyteknologia.
– Rakennamme yhdessä Interan kanssa entistä vahvemmin ilmanvaihtoalan ja jäähdytyksen kotimaista erikoisosaajaa. Haluamme olla johtava energiatehokkaan olosuhdetekniikan erikoisasiantuntija ja kumppani sekä alan halutuin työnantaja. Tavoitteemme on kasvattaa henkilöstömäärä tuhanteen ja nostaa liikevaihto 100 miljoonaan euroon, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.
Lisätietoja:
Janne Näränen
osakas, Intera Partners
janne.naranen@interapartners.fi
p. 050 566 4869
Petri Valve
toimitusjohtaja, Cervi Talotekniikka Oy
petri.valve@cervi.fi
p. 0400 435 447
Intera Partners on suomalainen pääomasijoittaja, joka keskittyy yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Intera hallinnoi kolmea aktiivista rahastoa, joiden pääomien yhteismäärä on 785 miljoonaa euroa. Rahastoissa on yhteensä 11 portfolioyhtiötä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on 900 miljoonaa euroa ja jotka työllistävät tällä hetkellä yhteensä 11 000 henkilöä.
Vuonna 2014 perustettu Cervi toimii pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Yhtiön palveluksessa on noin 200 ilmanvaihtoalan ammattialaista. Cervin palvelut kattavat kaikki ilmanvaihdon huoltamiseen, korjaamiseen, saneeraamiseen tarvittavat työt. Teemme konsultointia ja yhteistyötä mm. ilmanvaihdon suunnittelun kanssa. Lisäksi huollamme, korjaamme ja valvomme myös kylmä- ja jäähdytyslaitteet. Missiomme on olla asiakkaille paras ilmanvaihdon kumppani. Haluamme ymmärtää aidosti asiakkaan tarpeet ja tuoda heille ratkaisuja ja palveluja, joilla parannamme sisäilman laatua ja siten elämänlaatua. Taloudellisen säästön lisäksi säästyy energiaa ja luonnonvaroja, ja hiilijalanjälki pienenee.