Intera Equity Partnersin hallinnoima rahasto Intera Fund I sijoittaa Orthexiin, joka on Suomen suurin kodin muovituotteiden valmistaja ja markkinoija. Orthexin aikaisemmat omistajat, Tiina ja Kari Kallonen, jäävät kaupan jälkeen yrityksen huomattaviksi vähemmistöomistajiksi.
Intera ja Kalloset pyrkivät yhdessä kasvattamaan ja kansainvälistämään Orthexia ja näin luomaan johtavan pohjoiseurooppalaisen edullisten kotitaloustavaroiden toimittajan. Orthexin toimitusjohtaja Kari Kallonen toivottaa Interan omistajuuden tervetulleeksi. ”Intera on dynaaminen ja kasvuorientoitunut omistaja, joka auttaa meitä kehittymään ja vahvistamaan asemaamme johtavana kotitaloustavaroiden toimittajana”, Kallonen sanoo.
”Orthex on erinomaisesti johdettu yritys, jolla on laaja ja kuluttajien hyvin tuntema tuoteportfolio. Orthexin erinomaiset asiakassuhteet perustuvat asiakaslähtöisiin toimintamenetelmiin ja osaavaan henkilöstöön. Edellytykset kasvun kiihdyttämiselle ovat kaikin puolin erinomaiset”, sanoo Interan osakas Martin Grotenfelt.
Oy Orthex Ab on suomalainen kodin muovituotteita valmistava ja markkinoiva yritys. Orthexin tuotteet ovat monikäyttöisiä ja edullisia joka kodin arkipäivän esineitä. Perheyritys on perustettu vuonna 1956 nykyiselle toimipaikalleen Lohjalle. Vuosien varrella se on kasvanut yhden miehen pajasta Suomen suurimmaksi kotitalousmuovien valmistajaksi. Vuonna 2008 Orthexin liikevaihto oli noin 12 miljoonaa euroa ja työntekijöiden määrä 90 henkilöä.
Intera on vuonna 2007 perustettu suomalainen pääomasijoittaja, joka tekee enemmistösijoituksia hyvän kasvupotentiaalin omaaviin suomalaisiin yrityksiin. Tyypillisiä sijoitustilanteita ovat johdon yritysostot, perheyritysten omistusjärjestelyt sekä yksityistämiset. Interan ensimmäinen rahasto on Intera Fund I Ky, jossa on sijoittajina pohjoismaisia institutionaalisia sijoittajia kuten Kuntien eläkevakuutus, Ilmarinen, Valtion Eläkerahasto ja Sjätte AP-fonden.
Lisätietoja: Martin Grotenfelt, Intera Equity Partners, osakas, puh. +358 50 2145