Kati Reinikainen
Sijoitusammattilainen
Liittynyt Interaan | 2022 |
Työkokemus | McKinsey & Company |
Koulutus | DI, Aalto-yliopisto, Tuotantotalous |
Nykyiset sijoitukset | HögforsGST |
Liityin takaisin Interan tiimiin huhtikuussa 2022 oltuani ensin harjoittelijana puolen vuoden ajan keväällä 2019. Harjoittelun aikana tykästyin erityisesti Interan kunnianhimoiseen, mutta rentoon kulttuuriin – kaikki työskentelevät yhteisten tavoitteiden eteen ja ideoita voi sparrailla tiimiläisten kesken matalalla kynnyksellä. Lisäksi koen, että Intera tarjoaa hienon mahdollisuuden päästä kehittymään ammatillisesti osana kokenutta sijoitusammattilaisten tiimiä.
Ennen Interalle palaamista työskentelin liikkeenjohdon konsultoinnin parissa McKinsey & Companylla yhteensä puolentoista vuoden ajan keskittyen pääomasijoitustoimialaan sekä transaktioprojekteihin. Interalla minua kiinnostaa erityisesti uusien menestystarinoiden tunnistaminen ja kasvun rakentaminen yhdessä yrittäjien kanssa.