Midagon

Midagon on vaativien liiketoiminnan muutoshankkeiden johtamiseen erikoistunut, riippumaton asiantuntija. Yhtiö toimii linkkinä asiakasorganisaatioiden, toimittajien ja muiden konsulttien välillä varmistaen asiakkaiden edun ja keskittyen konkreettisten liiketoimintaetujen toteuttamiseen. Midagon on noussut monien Suomen ja pohjoismaiden suurimpien yritysten avainkumppaniksi johtamalla satoja liiketoiminnan muutoshankkeita, yrityskauppatilanteita, ICT-transformaatioita ja digitaalisten liiketoimintapalveluiden kehitysprojekteja.

Midagon perustettiin vuonna 2006 pohjoismaiselle arvopohjalle, visionaan parempi konsultointi. Midagonin arvolupauksena on mahdollistaa työntekijöilleen mielenkiintoisten työtehtävien ohella tasapaino työn ja vapaa-ajan välille. Midagonin hankejohtajilla ja liikkeenjohdon konsulteilla on keskimäärin yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan transformaatioiden toteuttamisesta.

Intera on ollut mukana Midagonin kasvumatkalla johdon ja henkilöstön omistajakumppanina vuodesta 2021 lähtien. Yhteistyö on antanut yhtiölle uusia työkaluja kasvuun ja kansainvälistymiseen: kotimaisen kannattavan kasvun ohella yhtiö laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, Kontract AB:n liittyessä Midagon-konserniin.

Lue vastuullisuustyöstämme:
Midagonilla sosiaalinen vastuu on liiketoimintamallin ytimessä

Liittyvät uutiset

Intera Midagonin uudeksi omistajakumppaniksi tukemaan kasvua

17.05.2021

Vaativien muutoshankkeiden johtoon ja asiantuntijatehtäviin keskittyvä Midagon Oy saa tukea kasvunsa vauhdittamiseksi, kun Intera nousee johdon ja henkilöstön uudeksi omistajakumppaniksi....

Lue lisää