Silmäasema

Silmäasema on Suomen johtava näönhuollon ja silmäterveyden asiantuntija, jonka missiona on tehdä suomalaisten silmistä maailman onnellisimmat. Yhtiö tarjoaa kaikki hyvän näkemisen tuotteet ja palvelut saman katon alta: muun muassa optikon näöntarkastukset, silmä- ja aurinkolasit sekä silmälääkärin vastaanotot, silmätutkimukset ja -leikkaukset.

Intera tuli mukaan tukemaan Silmäaseman kasvua vuonna 2014. Tavoitteena oli mahdollistaa Silmäaseman tulevaisuuden kasvu ja nopeuttaa liiketoiminnan kehitystä. Interan omistuksen aikana yhtiön kannattavuus parani merkittävästi ja Silmäasema kasvoi sekä yritysostoilla että orgaanisesti. Lisäksi Intera keskittyi yhtiön ammattimaistamiseen, konseptin sekä liiketoiminnan kehittämiseen, ja digitalisaatioon. Yhteistyön aikana Silmäasema laajensi toimintaansa myös uudelle markkina-alueelle Viroon.

Intera irtautui Silmäaseman enemmistöomistuksesta yhtiön listautuessa Helsingin pörssin päälistalle vuonna 2017, ja myi loput osakkeista vuonna 2019. Interan omistuksen aikana yhtiön liikevaihto kasvoi 80 miljoonasta eurosta 130 miljoonaan euroon ja yhtiön työntekijöiden määrä 450:stä 800:aan. Silmäasema on jatkanut hyvää kasvuaan myös Interan omistuksen jälkeen.

Liittyvät uutiset

Intera Partners hyväksyy Coronarian ostotarjouksen Silmäaseman osakkeista

19.09.2019

Intera Partnersin hallinnoima Intera Fund II Ky -rahasto omistaa 16,7 prosenttia Silmäaseman osakkeista. Coronaria, Silmäaseman suurin omistaja, on tehnyt osakkeista...

Lue lisää

Silmäasema listautui Helsingin Pörssiin

13.06.2017

Silmäasema listautui menestyksekkäästi Helsingin pörssin päälistalle. Listauksen yhteydessä Intera Fund II Ky on myynyt osan omistuksestaan instituutio- ja yksityissijoittajille ja...

Lue lisää

Brillo osaksi Silmäasemaa

26.02.2016

Silmäasema ja Janne Järvenpään omistama Pecce Oy ovat tehneet 29.2.2016 voimaantulevat yrityskaupat, jolla Oy Brillo Ab:n ja Vaasan Laserklinikka Oy:n...

Lue lisää

Kuopion Laserklinikka Oy osaksi Silmäasemaa

01.02.2016

Silmäasema vahvistaa asemaansa Pohjois-Savossa. Kuopion Laserklinikka Oy:n taittovirhe- ja kaihileikkaustoiminta on siirtynyt 29.1.2016 tehdyllä kaupalla Silmäaseman omistukseen. Silmätautien erikoislääkäri, LL...

Lue lisää

Intera sijoittaa Silmäasemaan

30.06.2014

Intera Fund II investoi Suomen suurimpaan silmäterveydenhuollon palveluntarjoajaan ja toiseksi suurimpaan optikkoketjuun Silmäasemaan ostamalla Silmäasema Fennica -konsernin osake-enemmistön. Yritysjärjestelyn yhteydessä...

Lue lisää