Roima Intelligence

Roima Intelligence on vahvasti kasvava ohjelmistoalan yritys, jonka missiona on auttaa asiakkaitaan saavuttamaan kestäviä tuloksia digitalisaation avulla. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen tuotannonohjauksen, toimitusketjun- ja logistiikan ohjauksen sekä tuotehallinnan ratkaisuja.

Roima Intelligence perustettiin vuonna 2014 vastaamaan valmistavan teollisuuden monipuolisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Euroopan teollisuus on digitaalisessa murroksessa, joka muuttaa kilpailukenttää ja toimintaympäristöä. Vastaamalla asiakkaidensa tarpeisiin, Roima on lyhyessä ajassa noussut johtavien suomalaisten ja kansainvälisten yritysten avainkumppaniksi kilpailukyvyn vahvistamisessa.

Intera lähti mukaan Roiman kasvutaipaleelle sijoittajana vuonna 2018 tukeakseen yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä. Interan omistuksen aikana Roimassa tehtiin mittavia panostuksia organisaatioon, johtamiseen ja tuoteportfolioon, minkä johdosta yritys paitsi moninkertaisti kokonsa, myös muuntautui paikallisesta suomalaisesta toimijasta aidosti kansainväliseksi yritykseksi, jolla on moderni ja toimialansa johtava tuotetarjonta.

Vuonna 2024 Intera Fund III myi enemmistöosuutensa Roimasta Corten Capitalille, kansainväliselle pääomasijoitusyhtiölle, joka keskittyy rakentamaan markkinajohtajia B2B-ohjelmistoissa ja -palveluissa. Intera jatkaa Roiman omistajana Intera Fund IV:n kautta.

Lue lisääPiilota

Liittyvät uutiset

Roima Intelligence kiihdyttää kansainvälistä kasvuaan Corten Capitalin sijoittaessa yhtiöön

06.08.2024

Intera Fund III on allekirjoittanut sopimuksen Roima Intelligence Holding Oy:n (“Roima”) myymisestä kansainväliselle pääomasijoitusyhtiölle Corten Capitalille. Corten on erikoistunut johtavien...

Lue lisää

Intera vauhdittamaan Roiman kasvua ja kansainvälistymistä

24.04.2018

Euroopan teollisuus elää digitaalisessa murroksessa, joka muuttaa kilpailuasetelmia ja toimintaympäristöä. Roima on lyhyessä ajassa noussut johtavien suomalaisten ja kansainvälisten yritysten...

Lue lisää