Orthex

Orthex on Pohjoismaiden johtavia kodintuoteyhtiöitä, jonka tavoitteena on tehdä tuotteillaan kuluttajien arjesta helpompaa. Orthexin pääkuluttajabrändit ovat säilytystuotteissa SmartStore™, keittiötarvikkeissa GastroMax™ ja kodin sekä kasvienhoidon tuotteissa Orthex™. Orthex pyrkii olemaan vastuullisuudessa toimialansa edelläkävijä.

Intera sijoitti Suomen johtavaan muovisten käyttötavaroiden valmistajaan Orthexiin vuonna 2009. Tavoitteena oli tukea yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä. Pian Interan sijoituksen jälkeen Orthex laajeni pohjoismaiseksi konserniksi ostamalla ruotsalaiset yhtiöt Sveicon ja Hammarplatsin. Yritys kasvoi nopeasti kolmesta paikallisesta yrityksestä merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi, joka toimittaa tuotteita yli 40 maahan ympäri maailman.

Intera irtautui Orthexista vuonna 2015 yhtiön siirtyessä Sponsor Capitalin ja Orthexin toimivan johdon omistukseen. Interan omistusaikana yhtiön liikevaihto moninkertaistui orgaanisen kasvun ja yritysostojen myötä reilusta 10 miljoonasta eurosta lähes 60 miljoonaan euroon. Sijoitushetkellä yhtiön työntekijämäärä oli 100 ja irtautumishetkellä 260. Orthex on jatkanut kasvuaan Interan omistuksen jälkeen ja nykyään yhtiön osakkeet on listattu Helsingin pörssin päälistalla.

Liittyvät uutiset

Intera irtautuu Orthexista

22.12.2015

Pohjoismaiden johtava muovisten käyttötavaroiden valmistaja Orthex Group on siirtynyt suomalaisen pääomasijoittajan Sponsor Capitalin ja toimivan johdon omistukseen. Intera Fund I...

Lue lisää

Orthex ostaa Hammarplast Consumer AB:n osakekannan

31.01.2010

Intera Equity Partnersin hallinnoiman rahaston Intera Fund I:n omistama Orthex jatkaa kasvuaan kohti pohjoismaista markkinajohtajuutta ostettuaan ruotsalaisen, muovisia kodin käyttötavaroita...

Lue lisää

Interan kohdeyritys Orthex ostaa Sveico AB:n osakekannan

15.01.2010

Intera Equity Partnersin hallinnoiman rahaston Intera Fund I:n omistama Oy Orthex Ab ostaa ruotsalaisen Sveico AB:n koko osakekannan. Sveico on...

Lue lisää

Intera sijoittaa kodin muovituotteita valmistavaan Orthexiin

08.05.2009

Intera Equity Partnersin hallinnoima rahasto Intera Fund I sijoittaa Orthexiin, joka on Suomen suurin kodin muovituotteiden valmistaja ja markkinoija. Orthexin...

Lue lisää