Juha Pekka Katainen

Olen toiminut 25 vuotta osakkaana asianajotoimisto Krogeruksella, joista 14 vuotta toimitusjohtajana ja viimeiset 8 vuotta hallituksen puheenjohtajana.

Asianajajana omaan pitkäaikaisen kokemuksen erityisesti teknologia-, media- ja telekommunikaatioalan sekä finanssisektorin toimeksiannoista. Olen toiminut vastaavana osakkaana ja ylimmän johdon neuvonantajana useissa merkittävissä kaupallisissa transaktioissa sekä riita- ja compliance-asioissa. Lisäksi olen toiminut useiden yhtiöiden hallitusten neuvonantajana ja hallituksen jäsenenä yksityisissä yhtiöissä.

Yrittäjyys ja asiantuntijapalveluliiketoiminta on lähellä sydäntäni. Olen työskennellyt asianajajana Interan kanssa sen perustamisesta lähtien. Nyt osana tiimiä minua innostaa mahdollisuus auttaa Interaa ja sen kohdeyhtiöitä rakentamaan uusia menestystarinoita ja kasvua Suomeen.

Krista Koskinen

Aloitin Intera Partnersilla elokuussa 2025 juristina ja compliance officerina. Pääpainopistealueeni ovat compliance prosessien ja kyvykkyyksien kehittäminen sekä avustaminen erilaisissa yhtiön lakiasioissa.

Työskentelin aiemmin lakiasiainjohtajana European Directories (EDSA) ja Fonecta konsernissa. Vastuullani olivat konsernin kaikki lakiasiat, erityisesti yritysjärjestelyt, rahoitus, tietosuoja, compliance ja yhtiöoikeudelliset asiat. Ennen EDSAa ja Fonectaa työskentelin Roschier Asianajotoimistossa rahoitus- ja työoikeustiimeissä. 

Iikka Moilanen

Liityin takaisin Interan sijoitustiimiin elokuussa 2025, sillä työskentelin yhtiössä jo 2010-luvun alussa. Ennen paluutani Interalle toimin pitkään sijoitusammattilaisena Verdanella, ja aiemmin urallani työskentelin liikkeenjohdon konsulttina Bain & Companylla. Viimeisen 11 vuoden ajan olen työskennellyt teknologiavetoisten kasvuyritysten kanssa, erityisesti niiden kansainvälistymistä tukien. Tänä aikana olen saanut seurata läheltä myös Interan kehitystä ja kasvua. Olen innoissani saadessani jatkaa työtä pohjoismaisten kasvuyritysten kanssa johtavassa suomalaisessa pääomasijoitusyhtiössä.

Sara Stegare

Liityin Interan tiimiin tammikuussa 2025. Ennen Interaa työskentelin viisi vuotta sijoitusammattilaisena pääomasijoitusyhtiö Ampliossa (entinen Segulah). Aikaisempi työkokemukseni on keskittynyt kohdeyhtiöiden kehittämiseen, kasvuun ja yrityskauppoihin mm. palvelu-, IT- ja teknologiasektoreilla. Olen myös asunut Singaporessa ja Yhdysvalloissa, ja pidän työskentelystä monimuotoisessa ja kansainvälisessä ympäristössä.

Interassa minua innostaa eniten päästä työskentelemään omistautuneiden yrittäjien ja lahjakkaan sijoitustiimin kanssa, rakentaen yhdessä vastuullisia yrityksiä, kasvua ja kansainvälistymistä.

Pii Raulo

Aloitin Intera Partnersilla tammikuussa 2022 Operating Partnerina. Painopistealueitani ovat avainhenkilöiden tunnistaminen, vastuullisten toimintamallien ja yritysidentiteetin rakentaminen sekä osaamisen kehittäminen.

Pisin työhistoriani on listayhtiö YIT:ltä, missä toimin useissa vaativissa HR:ään, muutosjohtamiseen ja yritysjärjestelyihin liittyvistä rooleissa. Viimeiset kymmenen vuotta toimin konsernin henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Henkilöstö-, työterveys- ja turvallisuustoimintojen lisäksi vastasin myös mm. Caverionin jakautumisessa ja YIT/Lemminkäisen sulautumisessa HR-prosesseista. Sydäntäni lähellä on erityisesti yrityskulttuurin rakentaminen ja kehittäminen. Aiemmin olen työskennellyt mm. McKinseyllä ja Accenturella (ex. Andersen Consulting).

Yrityksen identiteetti, vastuullisuus ja henkilöstöasiat ovat tärkeitä minkä tahansa yhtiön menestykselle. Interassa minulla on mahtava tilaisuus työskennellä näiden asioiden parissa hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen. Nautin auttaessani sekä ihmisiä että yrityksiä kehittymään ja kasvamaan.

Laura Sarvi

Aloitin Interalla joulukuussa 2019 ja olen toiminut useissa hallinnon ja johdon assistentin tehtävissä. Nykyisessä roolissani vastaan tiimin ja johdon tukitehtävistä, taloushallinnon ja viestinnän tehtävistä sekä sijoittajasuhteiden tukemisesta. Pidän työstäni, koska se on monipuolista ja tarjoaa mahdollisuuden kehittää osaamistani sekä tukea tiimiä tavoitteiden saavuttamisessa.

Aarne Aktan

Ammattiurani on hieman epätyypillinen ja jakaantuu toistaiseksi kolmeen vaiheeseen. Aloitin it-yrittäjänä 90-luvun puolivälissä perustamalla Quartal Oy:n opiskelukavereiden kanssa. Quartal myytiin osissa kilpailijoille sekä pääomasijoittajalle, jonka jälkeen siirryin Talentumin toimitusjohtajaksi. Tässä tehtävässä toimin 2011 -2016, ja opin valtavasti niin liikkeenjohtamisesta kuin pörssiyhtiön vetämisestä. Talentum myytiin Alma Medialle ja sen jälkeen vedin muutaman vuoden reipasta terveydenhuollon palveluyhtiötä Pihlajalinnaa, jossa lopetin joulukuussa 2017.

Hallituskokemusta minulle on kertynyt niin lukuisten pörssiyhtiöiden hallituksista kuin yksityisesti omistetuista yhtiöistä. Tällä hetkellä toimin Trainers’ Housen hallituksen puheenjohtajana sekä Solteq Oyj:n hallituksen rivijäsenenä.

Intera Partnersiin tulin mukaan kesäkuussa 2016 liittymällä kolmannen rahaston hallitukseen. Haluan edesauttaa sekä Interaa että kohdeyhtiöitä saamaan aikaiseksi merkittäviä menestystarinoita suomalaisessa yrityskentässä.

Christoffer Zilliacus

Aloitin Interalla lokakuussa 2017. Ennen Interaa työskentelin reilut kymmenen vuotta pohjoismaisten pääomasijoitusten parissa IK Investment Partnersilla (ent. Industri Kapital), keskittyen suomalaisiin ja ruotsalaisiin sijoituksiin useilla eri toimialoilla sekä portfolioyhtiöiden kehittämiseen ja kansainvälistämiseen. Ennen uraani pääomasijoittamisen parissa työskentelin liikkeenjohdon konsulttina Booz & Co:lla.

Samuli Vikkula

Liityin takaisin Interan sijoitustiimiin marraskuussa 2019 toimittuani aiemmin harjoittelijana puoli vuotta keväällä 2015. Viimeiset kolme vuotta työskentelin liikkeenjohdon konsulttina Boston Consulting Groupilla, jossa sain kokemusta monipuolisesti eri toimialoilta niin Suomessa kuin ulkomailla, keskittyen erityisesti suuriin muutoshankkeisiin sekä strategiatyöhön. Interalla minua kiehtoo ennen kaikkea kasvun rakentaminen ja yritysten pitkäjänteinen kehittäminen yhdessä yrittäjien kanssa.

Annika Sarvi

Aloitin Interalla maaliskuussa 2021 toimistoassistenttina. Työn ohessa opiskelen kauppatieteiden maisterin tutkintoa Hankenilla, kansainvälisen strategian ja kestävän kehityksen koulutusohjelmassa. Tehtäviini Interalla kuuluvat mm. kokous- ja matkajärjestelyt, toimiston ylläpito, henkilöstöhallinnon projektit sekä sijoitusammattilaisten avustaminen. Työni tarjoaa monipuolista kokemusta ja hyvän näkymän pääomasijoittamisen maailmaan.