Ville Rantala

Toimin tällä hetkellä PHM Groupin toimitusjohtajana, aiemmin olen urallani toiminut useammassa talousjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävässä sekä yrittäjänä. Kokemusta minulla on erityisesti valmistavasta teollisuudesta ja palvelualoilta.

2000-luvun alkupuolella työskentelin kuusi vuotta ulkomailla UPM:n palveluksessa Saksassa ja Hollannissa. Olen toiminut pörssiyhtiön talousjohtajana sekä ollut mukana hallitustyöskentelyssä Lassila & Tikanojalla, jossa vastasin myös kahdesta eri liiketoimintasegmentistä. Hallituskokemusta minulle on kertynyt omista yhtiöistäni sekä yhdestä pienemmästä pörssiyhtiöstä viimeisen kolmen vuoden ajalta. Päätoimisena yrittäjänä olen toiminut muutamia vuosia ja nyt yrittäjyys sekä toimitusjohtajuus yhdistyvät nykyisessä työssäni PHM Groupin toimitusjohtajana.

Interaan minut sitoi vuonna 2018 tehty yrityskauppa, jossa yhtiökumppanini kanssa myimme enemmistön Porvoon Huoltomiehistä Interalle. Yhteistä matkaa on kertynyt kolmisen vuotta ja se on ollut antoisaa aikaa. Koen etuoikeutena, että onnistumiseni Interan portfolioyhtiön vetäjänä toi minulle mahdollisuuden toimia neuvonantajana Interan uusimmassa rahastossa.

Odotan innolla alkanutta matkaa ja uskon sen kerryttävän jälleen uutta osaamista.

Annika Sarvi

Aloitin Interalla maaliskuussa 2021 ja työskentelen toimistoassistenttina. Valmistuin liiketalouden tradenomiksi joulukuussa 2022 suuntautumisena henkilöstöhallinto ja esimiestyö. Minulla on aikaisempaa työkokemusta monipuolisista asiakaspalvelutehtävistä. Työtehtäviini Interalla kuuluvat kokousjärjestelyt, vieraiden vastaanottaminen, yleiset toimistotehtävät sekä henkilöstöhallinnon projektityöt. Työni on mielenkiintoista ja olen oppinut paljon uutta pääomasijoittamisen maailmasta.