JT Bergqvist


senior advisor
Interalla vuodesta 2017
Aikaisempi kokemus Huurre Group Oy hallituksen puheenjohtaja ja konsernijohtaja; useita hallitus- ja liiketoimintajohdon tehtäviä

Tietotekniikkatausta johti nuorena miehenä lehtoriksi silloiselle Teknilliselle korkeakoululle ja apulaisprofessoriksi Kauppakorkeakoululle. Sen jälkeen antauduin teollisuusuralle aluksi Nokialla ja sittemmin Elektrobit Oyj:ssä ja K. Hartwall Oy Ab:ssä. Nykyään toimin voimakkaassa digimurroksessa olevan jäähdytys- ja lämmönsiirtoteknologia-alan järjestelmä-, huolto- ja automaatioyhtiö Huurteen johdossa.

Operatiivisten tehtävien ohella olen ollut sekä listaamattomien että pörssiyhtiöiden hallituksissa viimeisten 15 vuoden aikana. Pisimmät hallitustehtävät ovat olleet 12-vuotisia sekä kasvuyhtiösijoittamisstrategiassaan onnistuneessa Norvestia Oyj:ssä (joista 10 puheenjohtajana) että sveitsiläisessä Ascom AG:ssa. Tällä hetkellä olen Huurteen ohella puheenjohtajana suomalaisen radioteknologiayhtiö Satel Oy:n hallituksessa.

Liityin Intera Partnersin kolmannen rahaston neuvonantajaksi maaliskuussa 2017. Uskon, että pystyn yhdessä Interan erinomaisen tiimin kanssa edistämään palvelualan, kaupan ja teollisuuden huippuyritysten syntymistä.